Se ensimmäinen

Tallikaverini kysyi tässä joku aika sitten, viettäisinkö hevoseni oikeaa syntymäpäivää, jos sellaisen omistaisin (hevosten kohdalla ajatellaan, että ne täyttää vuosia aina vuodenvaihteessa). Keskustelu kääntyi syntymäpäiväkakun leivontaan. Siinä hetki asialle vähän yhdessä hymistiin. Kunnes totesin, että olisin juuri se syntymäpäiväkakun leipoja, onnittelulaulun laulaja ja kakusta kuvan ottaja.

undefined

Sitten itse asiaan. Kali, päivänsankari! Kali täyttää tänään kokonaiset kolme vuotta. Päivää on tietysti juhlittu, synttärikakku leivottu ja näitä kolmea vuotta muisteltu. Samalla tämä on oiva päivä kertoa Kalista hieman enemmän.

undefined

Kali on se ensimmäinen, ensimmäinen ikioma koira, ensimmäinen whippet. Koira, jonka kautta tutustuin agilityyn, vinttikoiriin, ratajuoksuun ja kisakoiran elämään. Ratajuoksussa ollaan kisattu, mutta agility odottaa vielä ensimmäistä starttiaan. Agility tuli kuvioihin pentukurssin merkeissä, Kalin ollessa noin 7-8 kuukautta.

Agilityssa Kalin lempieste on putki. Hyppyestesarjan jälkeen häämöttävä putki saa sen menemään täysiä, siis täysiä. Välillä on pakko sulkea silmät, kun se rynnistää päättömästi kohti mutkaputkea. Sormet ristissä toivon, että se tulee sieltä ehjänä ulos.

Kalin parhaita puolia on sen rauhallisuus oikeissa paikoissa. Eräissä sukujuhlissa sen olemus sai osakseen hämmästelyä. Kali makoili ihmisten keskellä, vailla huolta huomisesta. Ja sohvalla tottakai. Ratakisoissa Kali on kuitenkin kaikkea muuta kuin se leppoisa sohvannurkassa makoilija. Se riuhtoo, huutaa ja sekoilee samantien kun kuulee viehettä vetävän moottorin käynnistyvän. Lähelle viehettä ei kannata edes yrittää mennä, ellei halua väsyttää koiraa jo ennen sen omaa suoritusta. Kalilta todellakin löytyy raivokas vietti.

Kali arvostaa mukavaa petiä, pitkiä yöunia ja rauhallisia päikkäreitä. Se nukkuu joko sohvalla tai sängyssä. Lattia ei ole Kalin mielestä whippetin paikka. Yöksi se hivuttautuu kylkeeni kiinni, keräasentoon peiton päälle nukkumaan. Sadesäällä tai muuten vaan ikävällä kelillä ulkoillessa sen ilme on vähintäänkin kärsivä.

Voisi melkein luulla, että Kali on laiskahko koira. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kali lähtee mukaan kaikkeen tekemiseen, kunhan tekeminen vain miellyttää. Kali on hyvin tyypillinen whippet: mukavuudenhaluinen, hillitty ja vietikäs koira, joka syttyy toden teolla juostessa.

Kalin yksi lempipaikka maailmassa on vanhempieni koti. Sinne mentäessä sen häntä heiluu jo ulko-ovea lähestyttäessä. Kylässsä se ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi tehdä juuri muuta kuin asettautua sohvalle, mukavimpaan paikkaan nukkumaan. Mutta onhan seuroissa kivempi nukkua kuin yksin.

Kali ei tee mitään, mistä hänen ihminen kiukustuisi. Se ei hypi pöydille, varasta ruokaa tai tuhoa huonekaluja. Ei edes silloin pentuaikoina. Välillä on hyvä myös vähän paastota, vaikka siitä oma ihminen helposti huolestuukin. Kali ei ole ikinä ollut mikään ruuan hotkija, ennemminkin hallittu syöjä. Joskus se saattaa kuitenkin yllättää. Herkkuluut on Kalin mielestä niin herkullisia, että niitä ei voi syödä. Ne täytyy piilottaa, mieluiten esimerkiksi sohvatyynyn alle. Harmikseni se ei myöskään imuroi kotona kaniaitauksesta väärään paikkaan lentäneitä kaninpapanoita (minulla on whippetien lisäksi 8-vuotias Toto-kani). Mainittakoon, että Sita on onneksi ottanut tämän tehtävän hoitaakseen.

Kali on perusluonteeltaan kiltti. Pääosin hyvin helppo koira arjessa, tiettyjä asioita kohtaan hieman arka. Se ei pidä huterista alustoista tai äkkinäisistä liikkeistä. Sitan kanssa juostessa Kali saattaa innostua haukkumaan, ja lujaa. Sillä on kova ja vakuuttava ääni. Sisällä Kali ei hauku, paitsi postiluukun kolahdusta ja ovikellon soittoa. Painileikkejä se säestää möreällä örinällä. Aurinkoisina päivinä Kali kiiruhtaa keittiön läpi parvekkeen ovelle, odottamaan oven avausta. Parvekkeelle päästyään se valitsee aina aurinkoisimman lepopaikan. Ja viihtyy siinä tovin.

undefined

Sellainen on Kali.

Seuraavassa postauksessa vuorossa Sitan esittely. Sita, joka on monessa asiassa Kalin vastakohta. Seuraavaan kertaan siis!

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Se ensimmäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s