Pujottelun alkeet

Asetin viime vuoden lopussa meille Kalin kanssa tavoitteen: opetellaan seuraavana vuonna agilityssa kepit. Tai ainakin aloitetaan niiden harjoittelu.

Korona sotki kuitenkin suunnitelmat, sillä halli suljettiin ja treenit peruttiin. Vuosi on puolessa välissä ja keppejä ei olla treenattu kertaakaan! Rehellisesti sanoen tästä ei voi syyttää pelkästään koronaa. Pieni tauko tuli oikeastaan tarpeeseen. Motivaatio-ongelmat olivat treeneissä läsnä. Kali ei suorittanut rataa yhtään niin innokkaasti kuin normaalisti. Olo oli itselläkin jotenkin turhautunut. Kuitenkin, tällaiset fiilikset menevät aina yhtä nopeasti ohi kuin ne ovat tulleetkin.

Ja nyt on motivaatio taas kohdillaan. Tänään aloitettiin vihdoin meidän keppiprojekti!

undefined

En ole koskaan aikaisemmin opettanut koiralle keppejä. Sen takia päätin osallistua Ilomme pujottelu -verkkokurssille. Kurssi vaikuttaa oikein hyödylliseltä, ja uskon siitä olevan paljon apua. Harjoittelu on helpompaa, kun saan selkeät ohjeet. Tiedän kurssin ansiosta, koska olen valmis siirtymään seuraavaan tehtävään. Tämä on helpottavaa, sillä jumitun usein kouluttaessa paikoilleni. Yleensä toistan liian kauan samaa, koiralle jo helppoa tehtävää.

Kurssilla aloitetaan harjoittelu 2×2 -kepeillä. Ensimmäisessä harjoitteluvaiheessa mukana on kahdestatoista kepistä vain kaksi. Koira opetetaan menemään niiden välistä. Kun tämä sujuu, harjoitteluun lisätään taas kaksi keppiä.

Alla meidän ensimmäinen keppitreenivideo.

Säheltämistä (itselläni) oli huomattavasti vähemmän, kun olin katsonut ohjeet etukäteen. Koiralle myös helpompaa, kun olen kouluttajana johdonmukainen. Videolta huomaan kuitenkin sen, että käytän naksutinta välillä aavistuksen väärässä kohdassa. Sen käyttö ei muutenkaan ole kaikkein oikeaoppisinta, sillä naksutan JA kehun Kalia. En osaa olla kehumatta! Joku voisi ajatella, että naksutin on tuossa tilanteessa turha, jos joka tapauksessa aion kehua. Pidän kuitenkin siitä, miten se tuo jollain tavalla selkeyttä harjoitteluun.

Nyt pidetään muutama välipäivä kaikesta treenaamisesta Kalin tämänpäiväisen osteopatiakäynnin takia. Sen jälkeen taas jatketaan.

Seuraavaan treenikertaan siis!

Hyväntuulinen hassuttelija

Siellä missä tapahtuu, niin siellä on Sita.

Sita on suuri persoona. Värikäs koira, joka tuo maustetta elämään. Sillä on isot korvat ja söpö naama. Se on kaikkien kaveri, ja se rakastaa kaikkea. Luonteeltaan Sita on tasapainoinen. Se ei pelkää, eikä murehdi turhia. Sillä on hauskaa aina, ja joka paikassa. Sen kanssa ei tarvitse jännittää, miten se selviytyy erilaisista tilanteista. Se kyllä selviytyy.

Pennun kotiutuessa ajattelin, että sohva kutsuu sitten, kun pentu uskaltaa sinne itse hypätä. Sitan kohdalla tätä ei tarvinnut kauan odotella; ensimmäisestä illasta lähtien pieni sinkosi muitta mutkitta ylös sohvalle Kalin viereen.

Sita ja Kali ovat kuin yö ja päivä. Asioita, joita Kali ei ikinä tekisi, Sita tekee silmää räpäyttämättä ja korvaa lotkauttamatta. Tiskipöytä on hyvä käydä välillä tarkistamassa, mahdollisesti pöydälle unohtuneiden ruokien takia. Tämän takia keittiön edestä löytyy nykyään koiraportti (ihana keksintö, elämä helpottui heti). Mökkireissulla Sita hyppäsi yllättäen keinutuoliin ja jäi siihen makoilemaan. Useita kertoja. En voisi kuvitellakaan, että Kali hyppäisi ikinä keinutuoliin, moiseen kiikkuvaan vekottimeen.

undefined

Jos jokin piirre pitäisi nostaa ekana tästä koirasta esille, niin se on ahneus. Kaikki minkä voi syödä, Sita syö. Huonosti vartioidut voileivät. Mehulasillinen. Kalin ruuat.

Hampaat saattaa välillä eksyä väärään paikkaan, kuten sohvan käsinojaan tai puhelimen laturiin. Poissaollessani Sita on saattanut pureskella kengännauhat poikki, ellen ole muistanut (tai jaksanut) laittaa kenkiä piiloon. Mikään täystuho se ei kuitenkaan ole. Työpäivän aikana ei tarvitse jännittää, että kämppä on remontoitu uuteen uskoon.

undefined

Sitan tulo osaksi meidän pientä laumaa oli odotettu hetki, ihan kuten Kalinkin. Se tosin täytyy sanoa, että Sitan pikkupentuaika oli raskas. Oma elämäni oli mennyt uuteen uskoon. Opettelin ensimmäistä kertaa elämässäni asumaan oikeasti yksin. Olin muuttanut vastikään uuteen kotiin ja yritin kovasti luoda kodista kodin tuntuista. Koulussa oli työharjoittelujakso käynnissä ja työskentelin hieman mukavuusalueeni ulkopuolella. Lisäksi vuoden pimein aika oli käynnissä, se ikuinen marraskuu. Täällä etelässä ei koskaan saatu sitä talvea ja lumen tuomaa valoa. Kerrostalon ylimmästä kerroksesta ”nopeiden” pissatusten teko ei myöskään ollut ihan niin nopeaa kuin kolmelta yöllä vinkuvan pennun kanssa olisi voinut toivoa. Samalla ajatus siitä, että pentuajan pitäisi olla ihaninta aikaa ikinä, yllättäen ahdisti ja loi paineita. Kuitenkin kaikesta siitä väsymyksestä huolimatta koen, että Sita tuli minulle juuri oikeaan aikaan.

undefined

Nyt Sita on jo 9 kuukautta ja arki on saatu rullaamaan. Sita on päässyt tutustumaan vinttikoirille ominaisiin viehejuttuihin. Sen ensimmäinen juoksu muistutti tosin enemmän kengurua kuin vinttikoiraa. Se on kuitenkin väläytellyt jo sitä oikeaa asennetta – tarvitaan vain lisää treeniä. Eihän tässä mikään kiire ole.

Ulkona Sitaa kiinnostaa muun muassa linnut, oravat, jänikset ja peurat. Edellä mainittuja liian kauan tuijotettuaan, saattaa siitä kuulua jonkinlaista kimakkaa ääntelyä. Muutoin Sita haukkuu harvoin, ja vain tietyissä tilanteissa. Sisällä ainoastaan äärimmäisissä hepuleissa. Osaa sekin silti halutessaan ääntä pitää.

undefined

Agilityyn Sita on tutustunut hyvin vähän. Ollaan kerran käyty omatoimisesti ihmettelemässä putkea ja hyppyesteiden siivekkeitä. Putkeen sitä ei tarvinnut juurikaan houkutella, kun se jo juoksi siitä läpi. Sita tekee kaiken iloisesti häntä heiluen. Se olisi varmasti oikein innokas agilitykoira.

Tällä hetkellä keskityn kuitenkin enemmän Kalin kanssa agilityn harrastamiseen. Antaa Sitan vielä kasvaa rauhassa.

undefined

Yksi helpotus on, että Sita osaa olla yksin. Oikeasti yksin, eli myös ilman Kalia. Sita on itsenäinen, eikä yksinolo ole tuottanut sille koskaan ongelmia. Ehdottomasti tässä suhteessa hyvin helppo ja huoleton koira.

Sisäsiisteys sen sijaan ei ole ollut mikään läpihuutojuttu. Kotini lattia ei ole nähnyt mattoja moneen kuukauteen. Lattiamoppia on saanut heiluttaa. Nyt Sitan lähestyessä jo vuoden ikää, en edelleenkään liputtaisi ehdotonta sisäsiisteyttä. Asiaan on varmasti vaikuttanut pitkään jatkuneet vatsaongelmat (tästäkin aiheesta riittäisi kirjoitettavaa vaikka millä mitalla).

Lähdin alun alkaen tähän koko sisäsiisteysasiaan niin sanotusti ”soitellen sotaan”. Muistissa oli Kalin äärimmäisen helppo pentuaika. Kali oppi todella nopeasti ja helposti sisäsiistiksi. Ajattelin alkuun, että eihän mattoja tarvitse mihinkään pois ottaa. Jälkikäteen voin todeta, että kaikki koirat ovat (yllätys!) yksilöitä, ja erilaisia. Nyt ne pahuksen matot on moneen kertaan pestynä, odottamassa parempia aikoja varastossa…

Välillä on tuntunut, että Sitalta puuttuu joku sisäänrakennettu siisteysgeeni. Kun hätä iskee, se ei juurikaan välitä mihin sen tekee. Positiivisesti ajateltuna se ei kuitenkaan ikinä ole omaan petiin tai sänkyyn mitään tehnyt, luojan kiitos.

Voin kuitenkin ilokseni kertoa, että viimeisimpänä kuukautena sisäsiisteysasiassa on ollut nähtävissä valoa tunnelin päässä. Oikeaan suuntaan ollaan siis koko ajan menossa. Sitalla se vaan ottaa enemmän aikaa.

undefined

Jälkiviisaana tiedän, että ennakko-oletukset (ja matot) olisi kannattanut jättää nurkkaan heti alkuun ja elää sen mukaan, mitä tilanne ja uusi pentu vaatii. Näistä pienistä ongelmakohdista huolimatta mikään ei muuta sitä, että Sita on aivan mahtava koira. Se on valloittava hassuttelija. Aina iloinen. Sen riemukasta menoa ulkona vapaana katsellessa tulee itsekin hyvälle tuulelle. Sen naamasta paistaa hyväntuulisuus.

Sita haluaa olla liki. Sängyssä se käpertyy mahdollisimman lähelle viereeni nukkumaan. Sohvalla se heittäytyy syliini ja huokaisee sitten syvään. Se on jotain niin söpöä. Sita viihtyy sylissä. Mitä lähempänä se saa olla, sen parempi. Samaan aikaan itsenäinen, mutta kuitenkin hyvin seurallinen koira. Aivan ihana.

undefined

En voi lakata ihmettelemästä sitä, miten Sita on hyvin erilainen kuin Kali. Täysin jing ja jang. Ja siitä huolimatta ne tulevat ihan täydellisesti toimeen. Eikös sitä sanota, että vastakohdat täydentävät toisiaan.

Aikaisemmin mainitsemani postipaketti on muuten saapunut ja pääsin vihdoin avaamaan agilityaiheista lähetystä. Nyt keppien kanssa harjoittelu voi alkaa! Treeneistä lisää pian!

Se ensimmäinen

Tallikaverini kysyi tässä joku aika sitten, viettäisinkö hevoseni oikeaa syntymäpäivää, jos sellaisen omistaisin (hevosten kohdalla ajatellaan, että ne täyttää vuosia aina vuodenvaihteessa). Keskustelu kääntyi syntymäpäiväkakun leivontaan. Siinä hetki asialle vähän yhdessä hymistiin. Kunnes totesin, että olisin juuri se syntymäpäiväkakun leipoja, onnittelulaulun laulaja ja kakusta kuvan ottaja.

undefined

Sitten itse asiaan. Kali, päivänsankari! Kali täyttää tänään kokonaiset kolme vuotta. Päivää on tietysti juhlittu, synttärikakku leivottu ja näitä kolmea vuotta muisteltu. Samalla tämä on oiva päivä kertoa Kalista hieman enemmän.

undefined

Kali on se ensimmäinen, ensimmäinen ikioma koira, ensimmäinen whippet. Koira, jonka kautta tutustuin agilityyn, vinttikoiriin, ratajuoksuun ja kisakoiran elämään. Ratajuoksussa ollaan kisattu, mutta agility odottaa vielä ensimmäistä starttiaan. Agility tuli kuvioihin pentukurssin merkeissä, Kalin ollessa noin 7-8 kuukautta.

Agilityssa Kalin lempieste on putki. Hyppyestesarjan jälkeen häämöttävä putki saa sen menemään täysiä, siis täysiä. Välillä on pakko sulkea silmät, kun se rynnistää päättömästi kohti mutkaputkea. Sormet ristissä toivon, että se tulee sieltä ehjänä ulos.

Kalin parhaita puolia on sen rauhallisuus oikeissa paikoissa. Eräissä sukujuhlissa sen olemus sai osakseen hämmästelyä. Kali makoili ihmisten keskellä, vailla huolta huomisesta. Ja sohvalla tottakai. Ratakisoissa Kali on kuitenkin kaikkea muuta kuin se leppoisa sohvannurkassa makoilija. Se riuhtoo, huutaa ja sekoilee samantien kun kuulee viehettä vetävän moottorin käynnistyvän. Lähelle viehettä ei kannata edes yrittää mennä, ellei halua väsyttää koiraa jo ennen sen omaa suoritusta. Kalilta todellakin löytyy raivokas vietti.

Kali arvostaa mukavaa petiä, pitkiä yöunia ja rauhallisia päikkäreitä. Se nukkuu joko sohvalla tai sängyssä. Lattia ei ole Kalin mielestä whippetin paikka. Yöksi se hivuttautuu kylkeeni kiinni, keräasentoon peiton päälle nukkumaan. Sadesäällä tai muuten vaan ikävällä kelillä ulkoillessa sen ilme on vähintäänkin kärsivä.

Voisi melkein luulla, että Kali on laiskahko koira. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kali lähtee mukaan kaikkeen tekemiseen, kunhan tekeminen vain miellyttää. Kali on hyvin tyypillinen whippet: mukavuudenhaluinen, hillitty ja vietikäs koira, joka syttyy toden teolla juostessa.

Kalin yksi lempipaikka maailmassa on vanhempieni koti. Sinne mentäessä sen häntä heiluu jo ulko-ovea lähestyttäessä. Kylässsä se ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi tehdä juuri muuta kuin asettautua sohvalle, mukavimpaan paikkaan nukkumaan. Mutta onhan seuroissa kivempi nukkua kuin yksin.

Kali ei tee mitään, mistä hänen ihminen kiukustuisi. Se ei hypi pöydille, varasta ruokaa tai tuhoa huonekaluja. Ei edes silloin pentuaikoina. Välillä on hyvä myös vähän paastota, vaikka siitä oma ihminen helposti huolestuukin. Kali ei ole ikinä ollut mikään ruuan hotkija, ennemminkin hallittu syöjä. Joskus se saattaa kuitenkin yllättää. Herkkuluut on Kalin mielestä niin herkullisia, että niitä ei voi syödä. Ne täytyy piilottaa, mieluiten esimerkiksi sohvatyynyn alle. Harmikseni se ei myöskään imuroi kotona kaniaitauksesta väärään paikkaan lentäneitä kaninpapanoita (minulla on whippetien lisäksi 8-vuotias Toto-kani). Mainittakoon, että Sita on onneksi ottanut tämän tehtävän hoitaakseen.

Kali on perusluonteeltaan kiltti. Pääosin hyvin helppo koira arjessa, tiettyjä asioita kohtaan hieman arka. Se ei pidä huterista alustoista tai äkkinäisistä liikkeistä. Sitan kanssa juostessa Kali saattaa innostua haukkumaan, ja lujaa. Sillä on kova ja vakuuttava ääni. Sisällä Kali ei hauku, paitsi postiluukun kolahdusta ja ovikellon soittoa. Painileikkejä se säestää möreällä örinällä. Aurinkoisina päivinä Kali kiiruhtaa keittiön läpi parvekkeen ovelle, odottamaan oven avausta. Parvekkeelle päästyään se valitsee aina aurinkoisimman lepopaikan. Ja viihtyy siinä tovin.

undefined

Sellainen on Kali.

Seuraavassa postauksessa vuorossa Sitan esittely. Sita, joka on monessa asiassa Kalin vastakohta. Seuraavaan kertaan siis!

Alkusanat

undefined

Moikka! Olen Mari, 25-vuotias luontorakas agrologiopiskelija Espoosta. Elämääni ilahduttaa kaksi whippet-rotuista vinttikoiranarttua; 3-vuotias Kali ja 9 kuukautinen Sita.

”Whip Whip Huraa!” on blogi, jonka kipinä lähti agilityharrastuksestani. Pidän kirjoittamisesta, valokuvauksesta ja koirien kanssa harrastamisesta. Blogi tuntui luontevalta tavalta seurata Kalin kehitystä agilityradoilla sekä taltioida laumamme puuhia. Kalin myötä olen toden teolla innostunut agilitysta sekä vinttikoirien juoksulajeista.

Pääpaino on siis agilityssa, mutta haluan tuoda esille myös pienen laumani arkea. Nautin mökkeilystä, luonnosta, metsäpatikoinnista ja oikeastaan kaikesta, mihin koirat voi ottaa mukaan. Käyn töissä hevostallilla ja pidän käsitöistä. Kuvia tulee otettua paljon, lähinnä koirista. Koirat ovat tietysti mielestäni hyvin kuvauksellisia (eihän niistä voi koskaan olla liikaa kuvia), joten kaikenlaista koiraisaa reportaasia on blogissa luvassa.

Asiat joita kohtaan koen kiinnostusta ovat sellaisia, jotka toivon tekeväni mahdollisimman hyvin. Oli kyseessä sitten agilityradan suorittaminen, koiralle neulottu villapaita tai hevosen karsinan siivous.

Mitäs vielä. En pidä tiskaamisesta, kuolevista huonekasveista tai kiireestä. Tällä hetkellä paras asia on kaverilta hommattu tiskikone! Haaveeni on ostaa uusi kamera ja ilmastoitu auto. Jälkimmäistä koiratkin arvostaisivat.

Takaisin vielä itse asiaan eli agilityyn. Agilityssa ajoittain ilmennyt turhautumisen tunne on ollut minun ja Kalin yhdessä tekemisen haaste. Harrastus vaatii siis yhtä lailla minulta kuin koiraltakin kehittymistä. Kali on koira, johon vaikuttaa vahvasti oma mielentilani. Se aistii turhautuneisuuteni, menee lukkoon, eikä sitten suorita edes helppoja tehtäviä. Minua taas turhauttaa tämän seurauksena yhä enemmän ja oravanpyörä on valmis. Olen joutunut opettelemaan oikeaa mielentilaa ja huokaisemaan syvään aina välillä. Treeneihin on kuitenkin tarkoitus mennä pitämään hauskaa ja nauttimaan yhteistyöstä koiran kanssa. Fiilis onnistuneen radan jälkeen onkin aivan paras. Onnistumisen jälkeen tekisi mieli huudahtaa HURAA!

Muutama sana karvaisista perheenjäsenistäni. Kali on mitä mainioin harrastuskaveri. Kali rakastaa yhdessä tekemistä ja kehuja. Agilityssa sen vauhti kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän kehun sitä. Kali kuuntelee, mukautuu ja on kaikin tavoin kiltti. Kesällä 2017 koitti vihdoin se päivä, kun valkoisin merkein varustettu fawnin värinen pentu saapui kotiin. Pennusta kasvoi isohko tyttö, joka ei pidä siitä, että tuntemattomat tulevat liian lähelle. Tuttuja Kali rakastaa, ja ihan lemppareille se tarjoaa hammaspusuja ja piruetteja. Kintut ovat nopeat ja ratajuoksussa Kali onkin kerennyt jo valioitua.

undefined

Puhuin jo paljon Kalista, mutta ei unohdeta Sitaa.

”En tunne ketään muuta, kenellä olisi vain yksi whippet” oli lause, jonka sain kuulla melko nopeasti Kalin tulon jälkeen. Tajusin pian itsekin, että olin tosiaan melkoinen harvinaisuus. Lähes poikkeuksetta kaikilla whippetharrastajilla oli tukeva nippu hihnoja kädessä.

Kuten arvata saattaa, Kalin myötä whippet rotuna vei nopeasti mennessään. Siinä on kaikki mitä koiralta toivon. Tottakai pian alkoi houkutella ajatus toisesta koirasta, juoksukaverista Kalille. Kauniin värinen sinifawn Sita muutti Kalin tavoin luovutusikäisenä meidän laumaan 2019 lokakuussa. Ja mikä persoona siitä pienestä pennusta kuoriutuikin! Esittelen koirat tarkemmin vielä omissa erillisissä postauksissaan. Niistä riittää ihan liikaa kerrottavaa.

undefined

Käydään normaalisti Kalin kanssa harrastamassa agilitya vakituisessa viikkoryhmässä (paitsi nyt korona-aikana ei olla treenattu muutamaan kuukauteen), tavoitteena uskaltautua kisaamaan vielä jonain päivänä. Meillä jatkuu ohjattu agility vasta elokuussa, mutta hinku lajin pariin on jo suuri. Suunnitelmissa onkin aloittaa lähipäivinä yksi tälle vuodelle suunniteltu projekti: kepit. Siitä lisää pian, odottelenkin jo erästä postipakettia…

Paljon jäi vielä kertomatta, ja päässäni pyörii hirmuinen määrä erilaisia ideoita mistä kirjoittaa! Hauskaa että olet mukana, toivottavasti viihdyt, ja tervetuloa seuraamaan blogini ”whipinää”!

Psst! Meidät löytää myös Instagramista @whipwhiphuraa